Vitamiinit

Vitamiinit ovat biologisesti aktiivisia orgaanisia yhdisteitä, joita elimistö tarvitsee, mutta ei itse pysty syntetisoimaan lainkaan tai riittävästi ja siksi niitä on saatava ravinnosta.  Poikkeuksena on D-vitamiini, jota ihmisen iho syntetisoi riittävän voimakkaassa auringon UVB–säteilyssä. Vitamiineja tarvitaan erityisesti entsyymien toiminnan käynnistäjiksi ja aineenvaihdunnan tapahtumien säätelyyn. Ihminen tarvitsee kolmeatoista eri vitamiinia, jotka jaetaan kahteen kemialliseen pääryhmään: vesi- ja rasvaliukoisiin vitamiineihin ominaisuuksiensa perusteella. Vesiliukoiset vitamiinit sisältävät typpeä.
Rasvaliukoiset vitamiinit (A, D, E, K) ovat osittain syklistyneitä isoprenoidijohdoksia ja muistuttavat jossain määrin kolesterolin biosynteesin välituotteita. Rasvaliukoiset vitamiinit eivät sisällä typpeä ja niiden imeytymiseen tarvitaan ravinnon rasvoja. Rasvaliukoiset vitamiinit vaikuttavat usein solukalvojen läpäisevyyteen ja kuljetustapahtumiin. Samalla ne voivat kemiallisten ryhmien mukaisesti toimia myös hapetus-pelkistysreaktiossa (A, E, K), koentsyymeinä tai entsyymien aktivaattoreina (A, D, K) ja entsyymien estäjinä (E).
Vesiliukoiset vitamiinit (B1, B2, B6, B12, niasiini, pantoteenihappo, foolihappo, biotiini ja C-vitamiini) ovat rakenteeltaan hyvin moninaisia. Ne toimivat koentsyymeinä tai entsyymien aktivaattoreina (B1, B6, B12, pantoteenihappo, foolihappo, biotiini, niasiini), osallistuvat hapetus-pelkistysreaktioihin (C, B2, B12, foolihappo, niasiini) sekä vaikuttavat tumaan (foolihappo, B12, biotiini) ja ehkä mitokondrioihin (B2, C, niasiini).
Suurinta osaa vitamiineista ihminen ei lainkaan pysty muodostamaan elimistössään. K-vitamiinia, biotiinia ja pantoteenihappoa suolistobakteerit pystyvät muodostamaan pieniä määriä, mutta niitä tarvitaan lisäksi ravinnosta. Eräitä vitamiineja saadaan ravinnosta esiasteina (esim. beetakaroteeni), jotka muuttuvat vasta elimistössä vaikuttaviksi aineiksi.
Yleensä ero vitamiinien ja hormonien välillä selitetään siten, että hormonit syntetisoituvat elimistössä ja toimivat yleensä erilaisissa säätelytehtävissä. Määritelmänä tämä ei ole täsmällinen. Ihmisen iho syntetisoi D-vitamiinia, joka mm. säätelee kalsiumtasapainoa, eli se on luonteeltaan hormonaalinen. Vastaavasti monet steroidihormonit ovat jo ravinnosta saataessa aktiivisia.
Vitamiinien määritelmä on lajikohtainen. Esimerkiksi C-vitamiini on kädellisille välttämätön ravintolisä, mutta mm. rotat ja useimmat muut eläimet pystyvät syntetisoimaan sitä.
Joissain tapauksissa ihminen voi saada ravinnosta riittävästi vitamiineja, mutta ne eivät imeydy elimistön hyödynnettäviksi sairauden, esimerkiksi imeytymishäriön seurauksena.
Nykyisin tunnetut vitamiinit ovat rasvaliukoiset vitamiinit A, D, E ja K sekä vesiliukoiset vitamiinit B1 (tiamiini), B2(riboflaviini), B3 (niasiini), B5 (pantoteenihappo), B6(pyridoksaali, pyridoksamiini, pyridoksiini), B12 (kobalamiini, biotiini, foolihappo) ja C-vitamiini (askorbiinihappo). Näiden lisäksi B-vitamiinien ryhmään luetaan joskus karnitiini, koliini, lipoiinihappo, myoinositoli ja para-aminobentsoehappo, koska ne ovat vaikutustavaltaan rinnastettavissa vitamiineihin.
Vitamiinien puutoksen seurauksena kudosten ja elinten toiminta häiriintyy ja seurauksena on erilaisia sairauksia. Vitamiinien vajauksesta johtuvat sairaudet ovat eräs puutostautien ryhmä.
Vitamiinien löytämiseen vaikuttivat erityisesti silmätaudit, kuten hämäräsokeus, beriberi, keripukki ja riisitauti.

Termin ”vitamiini” kehitti puolalainen biokemisti Casimir Funk vuonna 1912 kahdesta sanasta (”vita” = ”elämä” ja ”amiini”). Nimitys on osin harhaanjohtava, sillä amiini johdettiin tiamiinista Funkin oletettua, että kaikki vitamiinit ovat typpeä sisältäviä amiineja.

image_pdfimage_print